Energiatehokas maalämmöllä toteutettu lämmitys- ja jäähdytysratkaisu
Kyseessä on Espoon kaupungin hanke vanhuksille toteutetusta energiatehokkaasta, ympäristötietoisesta, viihtyisien olosuhteiden rakennuksesta. Suunnitteluratkaisuissa painotettiin energiatehokkuutta sisäolosuhteista ja toiminnallisuudesta tinkimättä, LVIA-suunnittelija Juhani Järvinen kertoo.
Kauklahden Elä ja asu –seniorikeskus toimii mallina modernien palvelukeskusten suunnittelulle ja rakentamiselle.
Rakennuksen lämmityksen ja jäähdytyksen primäärienergiana on geoenergia, joka tuotetaan lämpöpumpulla. Seniorikeskus on liitetty lisäksi kaukolämpöön. Kaukolämpö toimii vara- ja lisälämmitysmuotona.
Kehittynyttä rakennusautomatiikkaa
Kohteessa on pitkälle viety rakennusautomaatiojärjestelmä. Huoneiden lattian- ja ilman lämpötila säätyvät huoneessa olevien lämpötilan antureiden mukaan. Asukas voi myös säätää lämpötilaa kaksi astetta puoleen tai toiseen. Kaikki huoneet on liitetty kiinteistön valvontajärjestelmään, jonka kautta huoneiden lämpötilaolosuhteita voidaan seurata ja muuttaa. Järvisen mukaan valvontajärjestelmä on helpottanut huomattavasti takuuaikaisten säätöjen tekemistä.
Energiatehokas järjestelmä
Kauklahden Elä ja asu –seniorikeskuksen geoenergiakentässä on 18 kpl 200 metrin syvyistä lämpökaivoa. Lämpöpumppu täyttää talviaikana kiinteistön lattialämmitysverkostojen lämmöntarpeen. Kesällä geoenergiaa käytetään ensisijaisesti vapaajäähdytykseen. Lisäksi lämpöpumppua käytetään käänteisesti jäähdytyksen täydentävänä laitteena tehon tarpeen huippujen tasaamista varten.
Tarkassa seurannassa
Chillerin geoenergiajärjestelmä on varustettu Service Next -kokonaispalvelulla, joka liittää laitteen on Chillerin etäpalveluun teollista Internetiä hyödyntäen. Näin asetuksia voidaan säätää myös etänä toimimaan aina parhaalla mahdollisella hyötysuhteella. Chillquick Thermo -maalämpöpumppuun on asennettu myös COPtronic -hyötysuhteen mittaus- ja laskentasovellus.
Seniorikeskuksen geoenergiaratkaisu
- Maalämpöpumppu Chillquick Thermo™ -maalämpöpumppu sekä kylmä- ja lämminvesivaraajat, nestejäähdytyspiirin lämmönsiirtimet ja pumput
- Lämpöpumpun lämmitysteho noin 150 kW ja jäähdytysteho noin 100 kW
- COPtronic-hyötysuhteen mittaus ja laskenta
- ServiceNext-palvelu
- Energiakaivoja: 18 kpl
- Energiakaivojen syvyys: 200 m
Tutustu Chillerin asuinkerrostalon jäähdytysratkaisuihin>>