Tampereen Sokos tavaratalon suuri remontti on valmistumassa. Perinteiselle kauppapaikalle syntyy Prisma-marketin ja Sokos-tavaratalon yhdistelmä. Pirkanmaan Osuuskaupan tavoitteena on avata uniikki kokonaisuus syksyllä 2023. Tavaratalon saneeraus on valtava. Tampereen Sokos pysyy paikoillaan katutasolla ja sen yläpuolella, mutta maan alle sijoitetaan Prisma kahteen kerrokseen.
Korjausrakentamisen haasteet
Rakennuksen peruskorjauksen yhteydessä päivitetään talotekniikkaa vastaamaan uusia tarpeita. Korjausrakentaminen aiheuttaa omia haasteita erityisesti uusien laitteiden toimittamisen osalta. Haalausreitit purettujen koneiden sijoille ovat ahtaita eikä suoraa ajoyhteyttä kohteelle ole. Lisäksi haasteita aiheuttaa rakennuksen jo olemassa olevien järjestelmien ja uusien laitteiden saumaton yhteensovittaminen. Saneerauskohteessa oli käytössä mm. haastavasti työstettäviä DN125-250 RST-putkia.
Moduulitoimitus ahtaisiin tiloihin
LVI-Kurikka suunnitteli yhteistyössä Chillerin kanssa kohdekohtaisen ratkaisun, joka täytti asiakkaan tekniset vaatimukset ja oli samalla taloudellisesti kannattava. Uusien koneiden integrointi vanhaan järjestelmään huomioitiin suunnittelussa. Projektin menestystä tuki Chillerin kyky toimittaa uusia koneita moduuleissa, mikä helpotti laitteiden haalausta ja mahdollisti koneen vaihdon purettujen koneiden paikalle.
Asiantunteva paikallinen toimija
Projekti eteni sujuvasti, ja toimijoiden välinen yhteydenpito oli saumatonta. Suunnittelua ja tiedonvaihtoa helpotti erityisesti kahden kotimaisen toimijan välinen tiivis yhteistyö.
LVI-Kurikan Jukka Harjunpää kertoi kartoittaneensa Chillerin kanssa eri vaihtoehtoja ja saaneensa hyvin vastauksen vaihtoehtojen teknisiin kysymyksiin. Myös ratkaisu koneen keventämiseksi löytyi helposti ja toimenpiteet tehtiin Chillerin toimesta niin kuin oli sovittu. Chillerin oy:n henkilökunnalla on asiantuntemusta ja dataa laitteistaan hyvin, mikä antaa luottamusta siihen, että projektit onnistuvat heidän kanssaan ja heidät uskaltaa valita yhteistyökumppaniksi mainitsee Jukka Harjunpää.
Koneet koottiin ja koeajettiin paikanpäällä
Chiller toimitti kohteeseen kaksi kylmävesiasemaa moduuleina. Nämä asemat valmistettiin Chillerin tehtaalla ja kuljetettiin paikan päälle osissa raskaan nostotyön ja haalauksen helpottamiseksi. Koneet koottiin ja koeajettiin Chillerin toimesta kohteessa, mikä varmisti koneiden takuun voimassaolon.